
MEISTÄ

HUDECON rakentaa unelma koteja tavallisille perheille
Hudecon on rakennuttamiseen erikoistunut projektinjohto-organisaatio, joka toimii pääsääntöisesti Suomen kasvukeskuksissa. Tällä hetkellä rakenteilla tai valmisteilla on 4 asuntoa. Yhtiön tavoitteena on kasvaa kannattavasti siten, että vuonna 2019 rakennuttamia asuntoja valmistuu arviolta 10 kappaletta.
Hudecon vastaa tonttien hankkimisesta, ohjaa kohteen suunnittelun ja määrittää mm. toteutettavien asuntojen huoneistotyypit ja -koot. Hudecon hankkii rakennusluvan ja järjestää kohteiden rahoituksen, asuntojen markkinoinnin ja myynnin. Rakennusvaiheessa Foudia toimii kohteiden projektijohtajana. hudecon vastaa ensisijaisesta yhteydenpidosta asuntojen ostajiin sekä rakennus- että takuuaikana.
Hudecon toteuttaa kohteet kokonaisvastuullisina -rakennusurakoina. KVR-urakoinnissa Hudecon valitsee rakennusurakoitsijan, joka vastaa rakentamisesta. KVR-urakointi merkitsee asiakkaalle yhtä vastuunkantajaa, joka huolehtii rakennusajan teknisistä-, aikataulu- ja kustannusriskeistä.
Hudecon:n tehokas toimintamalli ja toimiva & osaava organisaatio takaavat kannattavan kasvun.
Tavoitteenamme on rakentaa laadukkaita ja edullista asumiskustannuksia tarjoavia
pientalo asuntoja Suomalaisien perheiden kodeiksi. Rakennus materiaalit vaihetelevat rakennuspaikan mukaan, mutta Suomalainen puu on meillä vahvasti esillä. Puurakentaminen on Ekoloogista ja kestävän kehityksen mukaista. Talojen energian kulutukseen paneudumme tarkoin jo suunnittelu vaiheessa, jotta asumis mukavuus maksimissaan ja talon elinkaarikustannukset pysyisivät omistajilleen matalina.
Jokainen Hanke suunnitellaan tarkasti, jotta se soveltuu ympäristöönsä ja on tulevaan käyttöä ajallen tarkoituksen mukainen. Haluamme myös tarjota hieman lisää "jotain" mitä ei isoilta rakennusyhtiöltä välttämättä saa edes rahalla.